Kiire


”Jos työssä täytyy juosta koko ajan, on prosessissa virhe.”

Risto Tanskanen, Muutostaito Oy


 

Aikaa on eniten maailmassa

 

Aika on ihmisen tärkein luonnonvara. Miksi emme kunnioita sitä niin paljon, ettemme tärvelisi aikaa henkihieveriin? Niin teemme silloin, kun se ei riitä.

Lundin teknillisen korkeakoulun professori Bodil Jönsson sanoo pohtineensa aikaa parikymmentä vuotta. Hän ihmettelee, mihin ihminen käyttää sen ajan, jonka hän säästää tekniikan lumon avulla. "Ihmisestä voi tulla hyvä tai huono luonnonvara riippuen siitä, miten hän hallitsee suhdettaan aikaan", Jönsson kirjoittaa kirjassaan 10 ajatusta ajasta.

Jönsson puhuu ajatushuollosta. Ajatuksille on annettava aikaa. Työpaikoille on iskostunut käsitys, että tyhjyyteen tuijottava henkilö, joka ei näytä tekevän mitään, ei myöskään tee mitään. Ajattelua ei lasketa. Muutamissa edistyksellisissä työkulttuureissa uuden tuumailu on sallittua - ainakin siitä palkkansa ansaitseville tutkimus- ja tuotekehittelijöille.

Pidämmekö aikaa etenevänä vai syklisenä ilmiönä? Bodil Jönsson esittää esimerkin, miten kreikkalaiset pitivät aikaa eteenpäin suuntautuvana, päämäärähakuisena. Nykyisin korostamme syytä ennen vaikutusta.

"Jos pieni lapsi kysyi antiikin Kreikassa: Miksi tuossa maassa on tammenterho, hänelle vastattiin: Tammenterho on maassa siksi, että siitä voi kasvaa tammi. Tämä on päämäärähakuinen selitysmalli. Kun meidän aikamme lapsi kysyy samaa, hänelle vastataan: Katsohan tuonne ylös, siinä kasvaa tammi. Tammenterho on pudonnut puusta."

Jönsson osoittaa, että aikamme käyttövoima, tekniikka, perustuu vanhaan kreikkalaiseen ajatusmalliin: tehdään jotakin, jotta. Varsin moni parannus lähtee siitä olettamuksesta, että se säästää aikaa.

 

Aika ei petä

Työkulttuurin itsestäänselvyys on kiire, ajan puute. Pitäisi tehdä vähemmän, että ehtisi paremmin. Mutta meidän pitää tehdä yhä enemmän, yhä tehokkaammin ja siltikään emme ehdi tarpeeksi. Se on kirjoittamaton sopimus, jonka olemme hyväksyneet, että olisimme tuottavia. Jos ei ole kiire, on vähän niin kuin sairas, epäilyttävä henkilö työyhteisössä.

Aristoteles esitti, ettei aikaa ole ilman liikettä tai muutosta. Olisipa hän tiennyt, miten oikeassa hän onkaan muutoksessa. Jatkuva muutos näyttää olevan työelämässä elinehto, ei enää pelkkä mantra. On oltava myös kaiken aikaa kaikkialla kaikkien kanssa tavoitettavissa. Vai onko? Työelämään iskostui tuo toimintatapa, mutta se toimiikin itseään vastaan. Monin paikoin on jarruteltu: parempi tehdä työt työaikana ja pitää vapaa-aika erikseen.

Kun ajasta on jatkuva puute, yritämme säästää aikaa. Mihin käytämme säästetyn ajan? Uusiin tehtäviin, lisätehtäviin. Täyteen ahdettu kalenteri huutaa priorisointeja.

Industrialismi on lähes päättynyt aikakausi. Silti monet työelämän lainalaisuudet tulevat sieltä. On ajanseurantajärjestelmät ja tarkat työajat. Informaatioyhteiskunnassa työ on kuitenkin yhä useammin rajaamatonta. Emme aloita ja lopeta ajattelemista, työ tulee harvoin konkreettisesti valmiiksi.

Työaika on kaupan. Esimerkiksi toimittajat myyvät tekijänoikeuksia ja aikaansa. Ennen he myivät kirjoittamistaitoaan, juttuja. Nyt puhutaan hybridiosaamisesta: siinä osataan vähän kaikkea ja yhdistellään toisilleen vieraita asioita. Tämä ei ole uutta toimittajille: toimittajat ovat aina olleet ”kaikkien asioiden asiantuntijoita”.

Joka tapauksessa aika ei petä. Se valuu uskollisesti kuin hiekka tiimalasissa. Jos ihminen elää yli 80-vuotiaaksi, hänellä on 30 000 vuorokautta käytettävissään ja siitä on kulunut jo suuri osa, kun hän havahtuu tuon huomaamaan.

Teksti: Helinä Hirvikorpi

Kirjallisuutta: 

  • Julkunen ym.: Aikanyrjähdys. Keskiluokka työn puristuksessa. (Vastapaino 2004)
     
  • Anja Kulovesi: Miten työskentelen fiksummin – en kovemmin. Eväitä esimiehille. (Yrityskirjat 2009)
     
  • Jyrki Jyrkiäinen: Journalistit muuttuvassa mediassa (Tampereen yliopisto 2008)